Kovin ovat ristiriitaiset tunteet taas vaihteeksi. Kaiken pitäisi olla tosi hyvin mutta silti mieltä painaa ja olo on haikea. Ehkä se on niin, että kun on enemmän aikaa niin rupean miettimään mitä kaikkea muuta hyvää elämääni haluan. Nyt pohdin siis henkistä hyvinvointiani.
Tällä hetkellä elämässäni kohtaan omasta mielestäni liikaa välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä. Tämä on tietysti vain minun tulkinta ja monen mielestä en varmaankaan saisi tässä tilanteessa näin kokea. Henkisistä hyvinvoinnin asioista on jotenkin kovin vaikea puhua kun jokainen tuntee ja käsittää asiat omalla tavallaan. Miten tosiaan selitän vastapuolelle hänen käytöksensä olevan välinpitämätöntä minua kohtaan jos hän ei itse tunne niin tekevänsä? Mikä on se välinpitämättömän tai itsekkään käytöksen taso milloin minulla on oikeus vaatia toisen käytöksen muuttumista, vai onko edes sellaista oikeutta koskaan? Pitäisikö sittenkin olla tyytyväisempi ja vaatia vähemmän?
Voihan myös olla, että kaipaan muutosta elämääni ja haluaisin käydä siitä syvällisiä keskusteluja. Nyt kun koen keskusteluista olevan vajetta, tulkitsenkin toisen käytöksen välinpitämättömäksi. Mutta miten aloittaa keskustelu tällaisista pohdinnoista jos toinen on aivan tyytyväinen elämäänsä? Kukin meistä saa elämäänsä iloa ja onnea erilaisista asioista, eikä ne onnellisuuden lähteet voi tietenkään aina olla samat sen läheisen kanssa. Väistämättä tulee kuitenkin surullinen olo kun huomaa, että mielenkiinnon kohteet läheisen kanssa alkavat olla ihan erilaiset.
