Isänpäivä

Päivä alkoi ihanasti, lapset itsekseen hyväntuulisina tekivät isälle aamiaista ja pyysivät etten auta. Vielä en kuitenkaan uskaltanut antaa niiden paistaa pekonia ja kananmunia, vaan menin lopuksi tekemään sen. Sitä kun se isä kuitenkin toivoo. Kahvin annoin heidän keittää ja siitä tuli oikein hyvää.

Päivä oli leppoisa ja kiireetön. Poika on vielä toipilaana ja nuorimmalla nousi kuume, joten olin sitten koko päivän sisällä. Lasten vanhin sisko tuli päiväksi kanssamme ja se piristi paljon.

Ajatuksissa pyörii paljon juuri tämä vanhin sisko, jonka elämää olemme yhdessä ja erikseen kovasti pohtineet viime päivinä. Saimme kuitenkin paljon puhuttua hänen kanssaan eilen, joten tänään tunnelma oli leppoisa. Myöskin iäkäs isoäitini on kovasti mielessäni. Hänellä on kovia kipuja eikä oikein pärjää yksin kotona. Hän on ollut nyt kaksi päivää sairaalassa ja odottaa siirtoa toiseen sairaalaan. Mutta pahoin pelkään, että kotiin hänet vielä pistetään.

Lopuksi itselleni vaatimus. Seuraavan postauksen alkuun minun on laitettava kuva siivotusta työpöydästä. Tämän työpöydän sotku vie vähäisetkin energiat ja ahdistaa.

Uusi aloitus

Niin siinä kävi kuin pelkäsinkin, että aiemman aloituksen kirjoitukset jäi vähiin. Nyt on taas se hetki kun tekee mieli pysähtyä ja kirjoittaa muistiin omaa elämää. Saan siten selkeytettyä ajatuksiani. Tuntuu siltä, että jos omat ajatukset on jotenkin jäsenneltynä päässä, niin arjen kaaos on paremmin hallittavissa. Nyt ajatuksissa pyörii menetykset ja työnaloitus. Ja tietysti keskeneräiset opiskelut.

Meidän syksy on ollut rankka, menetimme oman isoäitini ja mieheni isoäidin kahden kuukauden välein. Lisäksi toinen isoäitini asuu vielä yksin kotona, vaikka on lähempänä 100 kuin 90. Hänen vointinsa mietityttää paljon. 

Olen aloittanut säännöllisen työn marraskuun alusta ja se vaatii meiltä kaikilta paljon totuttelemista. Lapset tottuivat hitaisiin aamuihin ja siihen, että olin heidän mielestään lähes aina kotona. Vaikka ajankäyttö on nyt mietittävä tarkemmin, tykkään siitä, että arkeen on tullut vähän jämäkämpi rytmi.

Opiskeluja edistän pikkuhiljaa. Viimeinen tentti olisi joulukuussa, kun vain ehtisin siihen lukea. Sen jälkeen olisi vielä lopputyö.

Ja lopuksi vähän kevyempää. Tänäkin kesänä mulla oli parvekkeen ruukuissa kelloköynnökset. Ne kasvoivat ihan hyvin vaikka eivät ehtineetkään kukkia. Paksu tiilimuuri on liian korkea eikä ne taida saada tarpeeksi paljon auringonvaloa kukkiakseen. Sain tänä vuonna laitettua niihin myös syksyisemmät istutukset.